Wednesday, August 8, 2012

The Day That's Gone Can Never Come Again

Tässä taas yksi suosikeistani. Haperoa, kellertävää paperia, kokoon teipattuna. Nuotteja suoraan ihanalta Art Nouveau aikakaudelta.


Tekijänoikeudet tähän on vuonna 1897 annettu New Yorkilaisille Primrose & West Publishing Companylle. Samana vuonna julkaistiin muuten myös Bram Stokerin Dracula, Bauerin asperiini oli juuri kehitetty ja Klondiken kultaryntäys oli parhaimmillaan!

Sanat ja musiikin nimen kaveriksi on rustaillut monilahjakas Safford Waters (1864-1938). Reipas herra kunnostautui myös arkkitehtinä, sisustajana, maisemamaalarina, runoilijana ja muusikkona.

Kappaleen on julkaissut Jos.W.Stern & Co. Joseph Stern oli alunperin solmiokauppias ja kumppaniksi tituleerattu Marks nappikauppias, mutta molemmat tykkäsivät myös rustailla musiikkia ja yhdessä sitten perustivat musiikkikustantamon josta tuli edellisessä postauksessa olleiden kavereiden ohella nimekkäimpiä tekijöitä New Yorkin "Tin Pan Alleyn" nuottilehtien kustannuspiireissä.

Vaikka tämä nimenomainen versio on mustavalkoinen on näitä olemassa myös puna-vihreinä painoksina.

Monday, August 6, 2012

Bright Eyes & A Modern Eve

Ensimmäisinä esittelyssä kaksi nuottilehtistä viime vuosisadan alusta.

Ylimmäisen nuottilehdykäisen kappale on Joseph M. Gaitesin (1873-1940) musikaalista "Bright Eyes" ja nimeltään sopivasti: "For You Bright Eyes".


Tekijänoikeudet tälle kaunokaiselle on merkitty vuodelle 1909 ja ne on annettu H.C.Miner Litho Co:lle. Paperi on nyt jo melkoisen kärsinyttä, repalaista ja haurasta ja koko hoito on nidottu joskus myöhemmin ensiavullisesti vasemmista reunoistaan yhteen.

"For You Bright Eyes" kappaleen on säveltänyt Böömissä syntynyt Karl Hoschna (1876-1911). Hän sävelsi aikoinaan monia menestyneitä Broadway musikaaleja. Tässä musikaalissa esiintyivät ainakin Cecil Lean (1878-1935) yhdessä Florence Holbrookin kanssa. Kyseinen musikaali lienee ollut komedia, sillä Cecil Lean oli ahkera komedianäyttelijä.


A Modern Eve taasen oli saksalainen operetti josta tässä kappale "Good-Bye Everybody". Sen on säveltänyt saksalainen Jean Gilbert (1879-1942). Hän oli kapellimestari ja säveltäjä joka sävelsi ,lähinnä Berliinistä käsin, musiikkia n. viiteenkymmeneen operettiin ennen ja jälkeen ensimmäisen maailmansodan. Ennen toista maailmansotaa Gilbert katsoi parhaaksi muuttaa Argentiinaan, jossa sitten kuolikin 63-vuotiaana.

Nuottilehtisen etualakulmassa on painajan merkintä "The Standard Engraving Co. New York", josta ei löytynyt näin äkkiseltään mitään tietoa, niinkuin ei operetin tuottajasta Mort. H. Singeristäkään, mutta tekijänoikeudet on lätkäisty vuonna 1912 New Yorkilaisille herroille T.B.Harms & Francis, Day & Hunter. Sekä T.B. Harms kavereineen, että ylemmän nuottilehden kustantanut M.Witmark & Sons olivat kaikki New Yorkin "Tin Pan Alleyn", joka alue jolla toimi joukko kustantajia ja lauluntekijöitä, merkittävimpiä kustantajia.



Maailman tapahtumiin näihin aikoihin kuului mm. vuonna 1909 Selma Lagerlöfin saama kirjallisuuden Nobelin palkinto ja Titanicin uppoaminen vuonna 1912, Suomessa kärsittiin toisesta sortokaudesta.

Molempien nuottien kansilehdet kuuluvat suosikkeihini, kuluneisuudeestaan huolimatta.